Miksi verkkoon?

Miksi verkkoon?

Miksi juuri minun kannattaisi heittää verkot vesiin? Mitä hyötyä verkko-opetuksesta on? Mitä verkkovälitteisten opetuskäytäntöjen omaksuminen vaatii? Nämä lienevät yleisimmät kysymykset, joita verkottumisen ensiaskelia ottava opettaja itseltään kaikkein ensimmäiseksi kysyy.

Eräässä verkko-opetuksen suomenkielisessä perusteoksessa (Tella et al. 2001) todetaan, että parhaat vastaukset hyötykysymyksiin ovat niitä, jotka kukin opettaja itse kokee tärkeiksi: ”omakohtaisia hyötyjä ei voi ulkopuolinen luetteloida”. Tärkeintä onkin, että opettaja itse kokee verkkovälitteisyyden opetuksen mielekkääksi lisäksi: verkkopedagogiikka ei saa olla itsetarkoitukseksi kivettynyt tai pakon uhatessa omaksuttu tyhjä käytäntö, vaan sen pitää olla perusteltu, sisällyksekäs ja opetukseen aidosti lisäarvoa tuova didaktinen mauste. Opettajan tulee aina tiedostaa ja perustella itselleen, miksi hän käyttää verkkoa oppimisen välineenä.

Verkon hyödyntämistä opetuksessa puoltavat ainakin seuraavat yleiset seikat:
  • Tutkivan oppimisen korostuminen: Työskentely verkossa helpottaa opiskelijalähtöisten, tutkivien menetelmien käyttöä. Yhteisöllinen oppiminen on mahdollista organisoida tehokkaasti, ja opettaja voi seurata sekä ohjata sitä helpommin kuin luokkaopetuksessa, jossa huomio keskittyy vain yhteen ryhmään kerrallaan. Opiskelijoiden työn jälki tulee avoimesti näkyväksi ja saa arvoa, kun tuotokset päästään jakamaan muiden kanssa. Tuotosten "julkisuus" lisää oppimisen mielekkyyttä.
    Kirjallinen viestintä tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa omia ajatuksiaan auki, mikä selkiinnyttää omaa ajattelua, nostaa esiin uusia kysymyksiä ja luo omakohtaista suhdetta käsiteltäviin asioihin. Kirjallisten haasteiden kautta opiskelija löytää helpommin tien asian omistajaksi ja saa ilmiöt varmemmin haltuun kuin kuuntelemalla opettajan luennointia.
  • Aika- ja paikkasidonnaisuudesta irtautuminen: Sekä opettaja että opiskelija voivat aikatauluttaa omaa opiskeluaan verkon ansiosta vapaammin. Opetus ei ole sidoksissa oppituntien tiukkoihin aikakehyksiin. Esimerkiksi siihen, mitä ei ehditä perehtyä oppitunnin aikana, voi syventyä kaikessa rauhassa verkossa.
  • Tiedon lähteillä olo: Verkossa työskentely avaa ulottuville internetin laajat sisällöt, joita voi tietokoneen ääressä hyödyntää yhä tehokkaammin. Verkko avaa myös (reaaliaikaiset) yhteydet koulun ulkopuolisiin "tosielämän" organisaatioihin ja asiantuntijoihin.
  • Tietoteknisten valmiuksien ja lähdekritiikin kehittäminen: Verkkotyöskentely tukee lukion formaaleja oppimistavoitteita: se harjaannuttaa oppilaat käyttämään luontevasti tietoverkkoja ja käsittelemään löytämäänsä tietoa kriittisesti, mikä on yhä tärkeämpää nykyisenlaisessa mediayhteiskunnassa. Riittävät tietotekniset valmiudet ja kriittinen medialukutaito kuuluvat tietoyhteiskunnassa yleisiin kansalaistaitoihin.
  • Arvioinnin syventyminen ja monipuolistuminen: Kun opiskelija saa tuotoksistaan palautteen kirjallisesti, se on väistämättä pohditumpaa, harkitumpaa ja hyödyllisempää. Palautetta voi antaa myös työskentelyprosessin eri vaiheissa, ja kun työskentely tulee näkyväksi, oppimisprosesseja on helpompi ohjata. Arviointia on niin ikään entistä luontevampi räätälöidä henkilökohtaiseksi ja yksilön kehitystä palvelevaksi. Myös vertaisarviointi helpottuu ja syventyy.
  • Viestinnän tasa-arvoistuminen: Verkkokeskustelu tarjoaa usein hiljaisille ja ujoille opiskelijoille mahdollisuuden tuoda mielipiteensä esiin ja olla aktiivisia, eivätkä heidän näkemyksensä jää kovaäänisempien opiskelijoiden varjoon. Opiskelijat saavat mahdollisuuden tuoda ajatuksiaan esiin rauhassa ja harkitusti, mikä ei ole aina mahdollista aikatauluihin sidotuissa lähiopetustilanteissa.
  • Omatoimisuus ja itsenäisyys: Lukion jälkeiset jatko-opinnot vaativat opiskelijoilta itsenäistä otetta opiskeluun, muun muassa tiedonhankintataitoja ja oman ajankäytön suunnittelua. Verkko-opiskelu lukiossa valmistaa opiskelijaa kohtaamaan haasteet harjaannuttamalla häntä itsenäisyyteen, itsekuriin ja ajanhallintaan.
    Lue kokeneiden verkko-opettajien perusteluja, miksi he ovat ottaneet verkon osaksi opetuskäytäntöjään.
  • Huvi ja vaihtelu: Verkkotehtävien teko ja kommunikaatio verkossa tuovat vaihtelua niin oppilaalle kuin opettajallekin. Kaavamaisten rutiinien murtaminen tekee oppimisesta inspiroivaa. Oppimistehtävien monimuotoisuus asettaa erilaisia haasteita ja osoittaa erilaisia polkuja päämäärän saavuttamiseksi. Uudenlaisten maisemien näkeminen inspiroi – emme me turhaan toistele kahvipöytäkeskusteluissakaan, että ”matkailu avartaa” ja ”vaihtelu virkistää”.

Harhaluuloja ja väärinkäsityksiä

Innostavista ja onnistuneista esimerkeistä huolimatta verkko-opetukseen liittyy yhä monia ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä, joiden vuoksi se herättää joissain opettajainhuoneissa muutosvastarintaa sekä torjuvia reaktioita. Vaikka opettajan tulee tietenkin suhtautua verkon mahdollisuuksiin ja ulottuvuuksiin kriittisesti, useimmiten verkko-opetukseen kohdistuvat epäilykset ja huolet osoittautuvat liioitelluiksi. Tässä yhteydessä lienee siten syytä oikoa muutamia harhaluuloja ja väärinkäsityksiä.

Verkko-opetus vaatii opettajalta syvälliset tietotekniset taidot.
Opettaja on pedagoginen asiantuntija, ja verkko on yksi opetusväline muiden joukossa. Opettaja voi kääntyä tietoteknisissä kysymyksissä oppilaitoksen atk-tukihenkilön tai muun vastaavan tietoteknisen osaajan puoleen. Oppimisympäristön käyttöön liittyvissä asioissa opettajia opastaa muiden muassa Seutufoorumin verkkopedagogi. Opettajan ei tarvitse perehtyä teknisiin kysymyksiin sen enempää kuin mitä ohjelmien käyttäjän kannalta on olennaista. Loppujen lopuksi tietokoneohjelmien käyttö ei vaadi sen syvällisempää kokemusta kuin muunkaan opetusta palvelevan tekniikan käyttö.

Verkkoon siirrettävät kurssit vievät resursseja lähiopetukselta.
Verkkokurssien tarkoitus on toimia ensi sijassa lähiopetustarjontaa täydentävinä kursseina. Verkkokurssien ei ole tarkoitus korvata perinteistä kontaktiopetusta, eikä fyysistä koulua ole tarkoitus muuttaa kokonaan virtuaaliseksi. Verkkokurssien tekeminen yhteiselle seututarjottimelle perustuu jakamisen ja vaihdon periaatteeseen. Tavoitteena on laajentaa ja monipuolistaa yksittäisen oppilaitoksen opiskelijoiden ulottuvilla olevaa kurssitarjontaa. Jos jotain kurssia ei tarjota omassa koulussa lähiopetuksena, opiskelijat voivat valita saman kurssin naapurikoulun tarjonnasta verkkokurssina.

Verkko-opetus on kylmää ja kasvotonta, ja opettaja–oppilas-suhde jää entistä etäisemmäksi.
Verkko-oppimista tarkastelleissa tutkimuksissa on huomattu, että verkossa opiskelijoiden tarve kommunikoida keskenään ja näyttää tunteensa korostuu. Virtuaalisessa kanssakäymisessäkin tärkeää on aito läsnäolon ja yhteisen tekemisen tunne. Verkkoläsnäolo on muodoltaan toisenlaista kuin läsnäolo fyysisesti samassa tilassa ja samassa ajassa, mutta verkossakin viestijöinä ovat lopulta aina oikeat ihmiset. Verkko-opetuksen taustalla vaikuttavat toisesta välittämisen, keskinäisen kunnioittamisen ja ihmisarvoisuuden periaatteet. Hyvässä verkko-opetuksessa opiskelijasta ei tunnu, että opettaja olisi etäinen ja kasvoton, vaan opiskelija tuntee olevansa taitavassa ohjaussuhteessa asiansa osaavan ammattilaisen kanssa.

Verkko-opetus on opettajalle keino päästä tunneista vähemmällä työllä ja vaivannäöllä.
Verkko-opetus vie opettajalta enemmän aikaa ja teettää enemmän töitä kuin lähiopetus. Opiskelijapalautteissa toistuva huomio on, että verkkokurssit ovat teettäneet opiskelijallekin tavallista enemmän työtä. Opettajan on valmisteltava tuntinsa, kuten ennenkin, mutta oppimateriaalin tekemiseen, ohjeistamiseen ja kirjalliseen kommunikaatioon kuluu aikaa. Verkko-opettaminen osuu muun koulunpidon aikataulujen vuoksi usein iltoihin ja viikonloppuihin. Verkko-opetuskokemuksen karttuessa myös verkko-oppijoiden kyky oman työn suunnitteluun ja ajanhallintaan kehittyy, ja opettaja kykenee valitsemaan verkkotyötavat paremmin omien voimavarojensa mukaan.

Verkko-opetus on keino teettää opettajilla entistä enemmän töitä – ja vieläpä ilmaiseksi.
Verkko-opetuksen aloittaminen on niin opettajalle kuin opiskelijalle työlästä. Esimerkiksi vastavalmistunut opettaja joutuu kuitenkin yhtä lailla tekemään paljon työtä materiaalin keräämiseksi. Sitten, kun materiaalin on kerran digitalisoinut, sitä on helppo kasvattaa ja päivittää sekä koota erilaisiksi kokonaisuuksiksi erilaisten opetusryhmien tarpeiden mukaisiksi. Ei myöskään pidä unohtaa, että verkko-opetus on itsensä kehittämistä: mahdollisuus pohtia pedagogisten näkemystensä perusteita.

Verkko-opetusta ohjaavana periaatteena on, että verkkokursseista maksetaan lähiopetuksen veroinen palkka. Verkko-opettamisen pitäisi sisältyä opettajan opetusvelvollisuuteen eikä olla irrallinen osa sitä.

Tietoyhteiskunnan haaste

Miksi verkkoon?

Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tieto- ja viestintätekniikasta on tullut olennainen osa yhteiskunnan toimintaa. Nykyaikaisessa mediavälitteisessä yhteiskunnassa myös tavalliselta kansalaiselta tarvitaan yhä laajempia ja monipuolisempia mediankäyttötaitoja, kun palvelut muuttuvat sähköisiksi, yhteydenpitoon ja asiointiin käytetään yhä voimallisemmin tietoverkkoja ja osa arjen kommunikaatiosta tapahtuu virtuaalitiloissa. Tässä kehityksessä myös opettajan tulee tuntea vastuunsa ja ymmärtää, millaiset taidot tulevien aikuisten kannalta ovat ratkaisevia tietoyhteiskunnassa toimimisen kannalta. Verkossa työskentely kehittää mediataitoja ja opettaa kriittistä medianlukutaitoa, joka toimii kompassina tietoyhteiskunnan sokkeloissa. Verkko-opetus on näin ollen mainio väylä opettaa tällaisia tarpeellisia mediankäytön taitoja.

Tieto- ja viestintätekniikan käytön merkitys on nähty tärkeäksi kansallisen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistämisessä. Vuonna 1995 valtiovarainministeriö teetti ensimmäisen kansallisen tietoyhteiskuntastrategian. Sen rinnalle syntyi pian myös ensimmäinen opetusalan oma tietoyhteiskuntastrategia, joka käynnisti koulujen ja oppilaitosten varustelutason parantamisen, tietoverkkojen rakentamisen oppilaitoksiin ja opettajien täydennyskoulutuksen. Viimeistään vuodesta 2000 lähtien, jolloin käynnistyi toinen strategiakausi, päämääränä on ollut kehittää myös erilaisia verkko-opetushankkeita. Laajimpiin projekteihin ovat kuuluneet Etälukio-hanke sekä kansallisen virtuaaliyliopiston ja virtuaaliammattikorkeakoulun kehittämishankkeet.

Myös kouluissa tehdään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategista suunnittelua. Esimerkiksi Tampereella lukioiden tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategiat sekä kaupunkitason tietostrategia laadittiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Uusi tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia on laadittu vuosille 2007–2011. Strategian mukaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tavoitteena on tarjota kaikille lukiolaisille perustiedot ja -taidot tieto- ja viestintätekniikan käyttöön sekä tiedonhallintaan, vuorovaikutukseen, viestintään ja itsenäiseen opiskeluun.

Strategian pohjalta lukiot uudistavat tietostrategiansa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelmaksi. Suunnitelma laaditaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja se perustuu kunkin lukion omaan opetussuunnitelmaan. Suunnitelmien laatimisesta ja toteutuksen seurannasta vastaavat lukioiden TVT-tiiimit, joissa on kaikkien aineryhmien edustus. Suunnitelmat on koottu TVT-portaaliin osoitteeseen http://tvt.tampere.fi.

Linkkejä:

Seutufoorumi
Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen TVT:n opetuskäytön strategia 2007–2013
Tampereen eOppimisen klusteri
Verkko-opetuksen kehittäminen ja vakiinnuttaminen

Creative Commons License
2007 Oppaan tekijät ja Tampereen kaupunki.