Verkko-opettajuutta etsimässä
Mikä opettajuudessa muuttuu, kun viestitään verkon välityksellä? Pitäisikö verkko-opettajaminän olla erilainen kuin luokkahuoneminä?
Katoaako persoonallisuus oppimisympäristöihin ja virtuaalitodellisuuteen? Verkko-opetus haastaa opettajan uuteen tilanteeseen, jossa hän
joutuu pohtimaan uudelleen opetustapojaan ja erilaisten opetuksellisten ratkaisujen perusteita sekä jopa omaa opettajaidentiteettiään.
Verkko-opetus on eräänlainen opettajuuden peili, jossa eteen kuvastuu opettaja-identiteetin koko kuva.
Ensimmäiset verkkokurssit johdattelevat opettajan tarkastelemaan erityisesti omaa rooliaan oppimisprosessissa. Kuinka varmistaa
ilman fyysistä läsnäoloa, että oppiminen etenee eikä suuria väärinkäsityksiä pääse syntymään? Luokkahuoneessa opettajalla on usein
tunne siitä, että hänellä on kaikki langat käsissään, mutta verkossa ollaan kirjaimellisesti verkossa, kaikkien kurssilaisten punomassa
ja yhdessä kannattelemassa haavissa, jonka ohjaamiseen ei riitä pelkkä läsnäolo koneen ääressä. Aloittelevan verkko-opettajan paikka ja jopa auktoriteetti voivat olla hukassa. Pitäisikö perinteinen
opettajan rooli heittää kokonaan mielestä ja ryhtyä verkkokeskustelijaksi, ohjaajaksi, toimittajaksi, kirjailijaksi tai opinto-ohjaajaksi –
tai sujahtaa kaikkiin rooleihin yhtä aikaa? Miten ottaa uusia rooleja ja olla silti aito?
Uutuudentunteesta huolimatta lienee lohdullisinta ajatella, ettei verkkoviestintä ole sen erityisempi asia kuin kommunikaatio esimerkiksi puhelimitse. Äänen kautta välittyvä minä muotoutuu eri
tavalla ja sitä sääntelee eri tavoin kuin jos pääsee viestimään fyysisesti koko olemuksellaan. Omaa asemaansa luokan tai kurssin
oppimisilmapiirissä ei voi viestittää fyysisen läsnäolon kautta. Verkkoviestinnässä viestijän on rakennettava verkkominänsä pääasiassa
kirjallisen viestinnän avulla (tyyli, viestinnän aktiivisuus, viestien pituudet, aikataulutus ja vaatiminen) ja kuvallisin viestein. On
hyväksyttävä ja tiedostettava se tosiasia, että verkko-opettajaminää(kin) rakennetaan aktiivisesti, se ei synny itsestään.
Verkko-opetuksen parissa työskentelevän opettajan on suhteutettava opettajaminänsä ainakin seuraaviin asioihin:
- Suhde opiskelijoihin: Tiedollisen auktoriteettiaseman hylkääminen tarkoittaa opettajan aseman uudelleenarvioimista.
Tiedollisen auktoriteettiaseman hylkäämisessä ei ole kuitenkaan kyse pedagogisen auktoriteettiaseman laiminlyömisestä. Opettajan rooli
suhteessa opiskelijoihin korostuu ohjaajana ja opastajana sekä läsnäolijana ja ”kanssaoppijana”. Opettaja uskaltaa heittäytyä kyseenalaistamaan
tietoa opiskelijoiden kanssa. Hän kannustaa opiskelijoita kehittelemään asioita ja argumentteja eteenpäin, rakentamaan vaihtoehtoisia
ajatuskulkuja sekä etsimään uutta tietoa. Hän ei pelkää auktoriteettinsa rapautumista edes silloin, kun varmoja vastauksia ja selkeitä
asetelmia ei ole olemassa. Päinvastoin: hän tiedostaa ohjauksen tarpeen ja asioiden monimutkaisuuden selittämisen silloin, kun tietopohja
on epävarma.
- Suhde tietoon: Verkossa opettaja ei voi kontrolloida esille nostettavaa tietoa samaan tapaan kuin luokassa, vaan tieto
leviää, suhteellistuu ja moniarvoistuu. Kaikki oppisisällöt ovat linkitettävissä erilaisiin aineistoihin, joko itse tuotettuihin
(oppimisympäristön keskustelut, blogit, esseetehtävät jne.) tai valmiisiin ulkopuolisiin materiaaleihin (sivustot, kotisivut, lehdet jne.),
mikä tarkoittaa sitä, että muun muassa tekstien moniaksenttisuus (monitulkintaisuus, näkökulmien moninaisuus) ja intertekstuaalisuus
(tekstien väliset viittaukset) lisääntyvät. Verkko-opettajuuteen kuuluu tiedon omistamisen sijaan avoimuus uutta tietoa kohtaan,
tiedon antamisen tai syöttämisen sijaan tiedon jakaminen ja auktoriteettiaseman sijaan tasaveroisuus opiskelijoiden kanssa.
- Suhde aikaan: ”Luokkahuoneminä” on usein tottunut käsittelemään asiat minuutintarkassa järjestyksessä. ”Verkkominä” taas joutuu
pohtimaan ajankäyttöä ja aikataulutusta toisella tavalla. Kyse on ensisijaisesti oppijan aikataulun ehdoilla etenemisestä: Missä ajassa on
kohtuullista vaatia tiettyjen asioiden omaksumista? Millaisiin jaksoihin oppisisällöt on syytä jaotella? Verkko-oppija voi säädellä oppimisensa
rytmiä eri tavoin, mutta tämän lukio-opiskelussa uudenlaisen vapauden rinnalla korostuu aikatauluissa pysymisen vaatimus. Verkko-opettajan on syytä viestittää,
ettei aikatauluista lipsuta, ja että tehtävät on palautettava määräajassa. Myös oma ajankäyttö on opittava pitämään tietyissä raameissa, jottei
verkko-opettajuus ala syödä opettajan voimia ja jaksamista.
- Suhde kollegoihin: Tiedon jakaminen ulottuu myös opettajayhteisöihin. Avoimessa toimintakulttuurissa opettajat ovat
valmiita jakamaan omia käytäntöjään ja menetelmiään kollegoilleen. Yhteisöllisyys perustuu yhteiseen keskusteluun, tukevaan, kannustavaan
ja rakentavaan kritiikkiin sekä vastavuoroiseen mentorointiin. Verkko-opettaja tekee yhteistyötä myös kollegiaalisesti. Kollegiaalinen
keskustelu ylläpitää motivaatiota, ammatillista osaamista ja itsearvostusta sekä auttaa kehittymään verkkopedagogisena osaajana. Tällaista
keskustelua käydään niin spontaanisti opettajainhuoneissa kuin organisoidusti Seutufoorumin ainetiimeissä.
- Suhde ulkopuolisiin: Opettaja ei tee työtään suljetussa tilassa. Opetus ulottuu yhä näkyvämmin myös luokkahuoneen
ulkopuolelle, ja opettaja neuvottelee sekä käy vuoropuhelua perinteisen kouluinstituution ulkopuolisten edustajien kanssa. Opettaja solmii
yhteistyökuvioita kouluorganisaation ulkopuolelle, antaa sijaa koulun ulkopuolisillekin äänille esimerkiksi kutsumalla vieraita verkkokeskusteluihin ja tuo opiskelijoidensa töitä esiin suuremmassa
julkisuudessa niin, että oppimisesta tulee mielekästä. Opettaminen on tässä mielessä julkisempaa ja avoimempaa kuin aikaisemmin.
- Suhde tekniikkaan: Tekniikan ei pitäisi määrittää opettajuutta. Opetusvälineisiin on jo kauan kuulunut erilaisia teknisiä
apuvälineitä, joita opettaja on käyttänyt opetuksessa hyväkseen. Välineet on suunniteltu palvelemaan opetuksellisia tavoitteita. Näin on myös
verkko-opettamisessa. Usein pelko uutta ja vaativaksi koettua tekniikkaa kohtaan on se, joka jarruttaa opettajaa kokeilemasta verkkoa
opetuksessa. Useimmiten kuitenkin juuri omakohtainen kokeileminen, asteittainen totuttelu ja ajan antaminen uusien tekniikoiden oppimiseen
auttavat tekniikkapelon tai -varautuneisuuden ylittämisessä. On myös muistettava, ettei uusia asioita opita yhdessä päivässä. On varottava kohdistamasta tekniikkaan liian suuria odotuksia, sillä loppujen lopuksi kyse ei ole mistään opetuksen radikaalisti mullistavasta keksinnöstä vaan sitä ajan kuluessa eri tavoin tukevasta ja rikastuttavasta apuvälineestä.
Verkko-opettajuuteen punoutuvat kuvaavasti myös kysymykset opettajasta yhteiskunnallisesti valveutuneena, kantaaottavana ja keskustelevana
kansalaisena. Koululla on eräänlainen kaksoisrooli: toisaalta sen tehtävänä on toimia olemassa olevien rakenteiden säilyttäjä ja ylläpitäjä,
toisaalta sen tulee edistää muutoksia ja kehitystä. Esimerkiksi kriittistä pedagogiikkaa kehitelleen yhdysvaltalaisteoreetikon Henry Giroux’n käsitys opettajasta niin sanottuna "transformatiivisena intellektuellina" viittaa
siihen, että opettaja nähdään paitsi yhteiskunnallisena toimijana ja oman opetuksensa kehittäjänä, myös koulun toimintakulttuurin ja
yhteiskunnallis-kulttuurisen ajattelun jalostajana. Opettaja on aktiivinen vaikuttaja,
mutta hänen on myös tunnistettava ne rakenteet, jotka hänen toimintaansa rajoittavat ja ohjaavat.
Myös verkko-opetuksen kehittämisen pitäisi olla keskustelua, ei uuden käytännön omaksumista pakon edessä. Verkko-oppiminen ei suinkaan
ole ainutlaatuinen ilmiö yhteiskunnassa, jossa palvelut siirtyvät verkkoon ja kommunikaatio yhä useammilla aloilla virtuaaliseksi. Koulun ei
pitäisi kuvitella olevansa yhteiskunnasta irrallinen saareke, jolla on varaa jarruttaa itsetarkoituksellisesti kehitystä: enemmänkin opettajien
olisi nähtävä vastuunsa muutosagentteina, otettava keskustelu haltuun ja pyrittävä osallistumalla ohjaamaan muutosta. Tämä ei tarkoita selän
kääntämistä uusille ilmiöille, yhtä vähän kuin se tarkoittaa asioiden kritiikitöntä omaksumista ja eteenpäin levittämistä. Vastuun ottaminen
merkitsee ennen kaikkea antautumista keskusteluun, jossa päätetään, millaiseksi koulun opetuskäytäntöjen tulevaisuus muotoutuu.
Verkko-opettajan tulee hallita ainakin
- aineistojen etsiminen verkosta (tiedonhankinnan ja -hallinnan perusteet).
- aineiston siirtäminen ja tallentaminen verkkoon (oppimisympäristön käyttö).
- sähköpostin käyttö (liitetiedostot, ryhmäpostitukset).
- oppimisympäristön perustoiminnot, kuten uutispalstan hallinta sekä keskusteluryhmien käyttö ja asetukset.
- tekijänoikeus- ja tietosuojalainsäädännön asettamat rajoitukset (tekijänoikeuksien perusteet).
Verkko-opettaja tarvitsee
- esimiestensä ja kollegoidensa tuen (verkko-opetuskulttuuri).
- täydennyskoulutusta tarpeen mukaan (verkkopedagogiikka- ja mediakasvatuskoulutus).
- toimivat laitteet, ohjelmistot ja yhteydet.
- teknisen ja pedagogisen tuen (atk-tuki, ainetiimit).
|
|
Opettajat kertovat, mitä verkko muutti. |
|
Linkkejä:
Verkko-opettajan huoneentaulu
Reijo Raivola: Onko opettaja säilyttävän tehtävänsä vanki?
Gradu verkko-opettajuudesta