Verkko-opettajuutta etsimässä

Mikä opettajuudessa muuttuu, kun viestitään verkon välityksellä? Pitäisikö verkko-opettajaminän olla erilainen kuin luokkahuoneminä? Katoaako persoonallisuus oppimisympäristöihin ja virtuaalitodellisuuteen? Verkko-opetus haastaa opettajan uuteen tilanteeseen, jossa hän joutuu pohtimaan uudelleen opetustapojaan ja erilaisten opetuksellisten ratkaisujen perusteita sekä jopa omaa opettajaidentiteettiään. Verkko-opetus on eräänlainen opettajuuden peili, jossa eteen kuvastuu opettaja-identiteetin koko kuva.

Ensimmäiset verkkokurssit johdattelevat opettajan tarkastelemaan erityisesti omaa rooliaan oppimisprosessissa. Kuinka varmistaa ilman fyysistä läsnäoloa, että oppiminen etenee eikä suuria väärinkäsityksiä pääse syntymään? Luokkahuoneessa opettajalla on usein tunne siitä, että hänellä on kaikki langat käsissään, mutta verkossa ollaan kirjaimellisesti verkossa, kaikkien kurssilaisten punomassa ja yhdessä kannattelemassa haavissa, jonka ohjaamiseen ei riitä pelkkä läsnäolo koneen ääressä. Aloittelevan verkko-opettajan paikka ja jopa auktoriteetti voivat olla hukassa. Pitäisikö perinteinen opettajan rooli heittää kokonaan mielestä ja ryhtyä verkkokeskustelijaksi, ohjaajaksi, toimittajaksi, kirjailijaksi tai opinto-ohjaajaksi – tai sujahtaa kaikkiin rooleihin yhtä aikaa? Miten ottaa uusia rooleja ja olla silti aito?

Uutuudentunteesta huolimatta lienee lohdullisinta ajatella, ettei verkkoviestintä ole sen erityisempi asia kuin kommunikaatio esimerkiksi puhelimitse. Äänen kautta välittyvä minä muotoutuu eri tavalla ja sitä sääntelee eri tavoin kuin jos pääsee viestimään fyysisesti koko olemuksellaan. Omaa asemaansa luokan tai kurssin oppimisilmapiirissä ei voi viestittää fyysisen läsnäolon kautta. Verkkoviestinnässä viestijän on rakennettava verkkominänsä pääasiassa kirjallisen viestinnän avulla (tyyli, viestinnän aktiivisuus, viestien pituudet, aikataulutus ja vaatiminen) ja kuvallisin viestein. On hyväksyttävä ja tiedostettava se tosiasia, että verkko-opettajaminää(kin) rakennetaan aktiivisesti, se ei synny itsestään.

Verkko-opetuksen parissa työskentelevän opettajan on suhteutettava opettajaminänsä ainakin seuraaviin asioihin:

Suhde opiskelijoihin: Tiedollisen auktoriteettiaseman hylkääminen tarkoittaa opettajan aseman uudelleenarvioimista. Tiedollisen auktoriteettiaseman hylkäämisessä ei ole kuitenkaan kyse pedagogisen auktoriteettiaseman laiminlyömisestä. Opettajan rooli suhteessa opiskelijoihin korostuu ohjaajana ja opastajana sekä läsnäolijana ja ”kanssaoppijana”. Opettaja uskaltaa heittäytyä kyseenalaistamaan tietoa opiskelijoiden kanssa. Hän kannustaa opiskelijoita kehittelemään asioita ja argumentteja eteenpäin, rakentamaan vaihtoehtoisia ajatuskulkuja sekä etsimään uutta tietoa. Hän ei pelkää auktoriteettinsa rapautumista edes silloin, kun varmoja vastauksia ja selkeitä asetelmia ei ole olemassa. Päinvastoin: hän tiedostaa ohjauksen tarpeen ja asioiden monimutkaisuuden selittämisen silloin, kun tietopohja on epävarma.
Suhde tietoon: Verkossa opettaja ei voi kontrolloida esille nostettavaa tietoa samaan tapaan kuin luokassa, vaan tieto leviää, suhteellistuu ja moniarvoistuu. Kaikki oppisisällöt ovat linkitettävissä erilaisiin aineistoihin, joko itse tuotettuihin (oppimisympäristön keskustelut, blogit, esseetehtävät jne.) tai valmiisiin ulkopuolisiin materiaaleihin (sivustot, kotisivut, lehdet jne.), mikä tarkoittaa sitä, että muun muassa tekstien moniaksenttisuus (monitulkintaisuus, näkökulmien moninaisuus) ja intertekstuaalisuus (tekstien väliset viittaukset) lisääntyvät. Verkko-opettajuuteen kuuluu tiedon omistamisen sijaan avoimuus uutta tietoa kohtaan, tiedon antamisen tai syöttämisen sijaan tiedon jakaminen ja auktoriteettiaseman sijaan tasaveroisuus opiskelijoiden kanssa.
Suhde aikaan: ”Luokkahuoneminä” on usein tottunut käsittelemään asiat minuutintarkassa järjestyksessä. ”Verkkominä” taas joutuu pohtimaan ajankäyttöä ja aikataulutusta toisella tavalla. Kyse on ensisijaisesti oppijan aikataulun ehdoilla etenemisestä: Missä ajassa on kohtuullista vaatia tiettyjen asioiden omaksumista? Millaisiin jaksoihin oppisisällöt on syytä jaotella? Verkko-oppija voi säädellä oppimisensa rytmiä eri tavoin, mutta tämän lukio-opiskelussa uudenlaisen vapauden rinnalla korostuu aikatauluissa pysymisen vaatimus. Verkko-opettajan on syytä viestittää, ettei aikatauluista lipsuta, ja että tehtävät on palautettava määräajassa. Myös oma ajankäyttö on opittava pitämään tietyissä raameissa, jottei verkko-opettajuus ala syödä opettajan voimia ja jaksamista.
Suhde kollegoihin: Tiedon jakaminen ulottuu myös opettajayhteisöihin. Avoimessa toimintakulttuurissa opettajat ovat valmiita jakamaan omia käytäntöjään ja menetelmiään kollegoilleen. Yhteisöllisyys perustuu yhteiseen keskusteluun, tukevaan, kannustavaan ja rakentavaan kritiikkiin sekä vastavuoroiseen mentorointiin. Verkko-opettaja tekee yhteistyötä myös kollegiaalisesti. Kollegiaalinen keskustelu ylläpitää motivaatiota, ammatillista osaamista ja itsearvostusta sekä auttaa kehittymään verkkopedagogisena osaajana. Tällaista keskustelua käydään niin spontaanisti opettajainhuoneissa kuin organisoidusti Seutufoorumin ainetiimeissä.
Suhde ulkopuolisiin: Opettaja ei tee työtään suljetussa tilassa. Opetus ulottuu yhä näkyvämmin myös luokkahuoneen ulkopuolelle, ja opettaja neuvottelee sekä käy vuoropuhelua perinteisen kouluinstituution ulkopuolisten edustajien kanssa. Opettaja solmii yhteistyökuvioita kouluorganisaation ulkopuolelle, antaa sijaa koulun ulkopuolisillekin äänille esimerkiksi kutsumalla vieraita verkkokeskusteluihin ja tuo opiskelijoidensa töitä esiin suuremmassa julkisuudessa niin, että oppimisesta tulee mielekästä. Opettaminen on tässä mielessä julkisempaa ja avoimempaa kuin aikaisemmin.
Suhde tekniikkaan: Tekniikan ei pitäisi määrittää opettajuutta. Opetusvälineisiin on jo kauan kuulunut erilaisia teknisiä apuvälineitä, joita opettaja on käyttänyt opetuksessa hyväkseen. Välineet on suunniteltu palvelemaan opetuksellisia tavoitteita. Näin on myös verkko-opettamisessa. Usein pelko uutta ja vaativaksi koettua tekniikkaa kohtaan on se, joka jarruttaa opettajaa kokeilemasta verkkoa opetuksessa. Useimmiten kuitenkin juuri omakohtainen kokeileminen, asteittainen totuttelu ja ajan antaminen uusien tekniikoiden oppimiseen auttavat tekniikkapelon tai -varautuneisuuden ylittämisessä. On myös muistettava, ettei uusia asioita opita yhdessä päivässä. On varottava kohdistamasta tekniikkaan liian suuria odotuksia, sillä loppujen lopuksi kyse ei ole mistään opetuksen radikaalisti mullistavasta keksinnöstä vaan sitä ajan kuluessa eri tavoin tukevasta ja rikastuttavasta apuvälineestä.

Verkko-opettajuuteen punoutuvat kuvaavasti myös kysymykset opettajasta yhteiskunnallisesti valveutuneena, kantaaottavana ja keskustelevana kansalaisena. Koululla on eräänlainen kaksoisrooli: toisaalta sen tehtävänä on toimia olemassa olevien rakenteiden säilyttäjä ja ylläpitäjä, toisaalta sen tulee edistää muutoksia ja kehitystä. Esimerkiksi kriittistä pedagogiikkaa kehitelleen yhdysvaltalaisteoreetikon Henry Giroux’n käsitys opettajasta niin sanottuna "transformatiivisena intellektuellina" viittaa siihen, että opettaja nähdään paitsi yhteiskunnallisena toimijana ja oman opetuksensa kehittäjänä, myös koulun toimintakulttuurin ja yhteiskunnallis-kulttuurisen ajattelun jalostajana. Opettaja on aktiivinen vaikuttaja, mutta hänen on myös tunnistettava ne rakenteet, jotka hänen toimintaansa rajoittavat ja ohjaavat.

Myös verkko-opetuksen kehittämisen pitäisi olla keskustelua, ei uuden käytännön omaksumista pakon edessä. Verkko-oppiminen ei suinkaan ole ainutlaatuinen ilmiö yhteiskunnassa, jossa palvelut siirtyvät verkkoon ja kommunikaatio yhä useammilla aloilla virtuaaliseksi. Koulun ei pitäisi kuvitella olevansa yhteiskunnasta irrallinen saareke, jolla on varaa jarruttaa itsetarkoituksellisesti kehitystä: enemmänkin opettajien olisi nähtävä vastuunsa muutosagentteina, otettava keskustelu haltuun ja pyrittävä osallistumalla ohjaamaan muutosta. Tämä ei tarkoita selän kääntämistä uusille ilmiöille, yhtä vähän kuin se tarkoittaa asioiden kritiikitöntä omaksumista ja eteenpäin levittämistä. Vastuun ottaminen merkitsee ennen kaikkea antautumista keskusteluun, jossa päätetään, millaiseksi koulun opetuskäytäntöjen tulevaisuus muotoutuu.

Verkko-opettajan tulee hallita ainakin

aineistojen etsiminen verkosta (tiedonhankinnan ja -hallinnan perusteet).
aineiston siirtäminen ja tallentaminen verkkoon (oppimisympäristön käyttö).
sähköpostin käyttö (liitetiedostot, ryhmäpostitukset).
oppimisympäristön perustoiminnot, kuten uutispalstan hallinta sekä keskusteluryhmien käyttö ja asetukset.
tekijänoikeus- ja tietosuojalainsäädännön asettamat rajoitukset (tekijänoikeuksien perusteet).

Verkko-opettaja tarvitsee

esimiestensä ja kollegoidensa tuen (verkko-opetuskulttuuri).
täydennyskoulutusta tarpeen mukaan (verkkopedagogiikka- ja mediakasvatuskoulutus).
toimivat laitteet, ohjelmistot ja yhteydet.
teknisen ja pedagogisen tuen (atk-tuki, ainetiimit).

Opettajat kertovat, mitä verkko muutti.

Linkkejä:

Verkko-opettajan huoneentaulu
Reijo Raivola: Onko opettaja säilyttävän tehtävänsä vanki?
Gradu verkko-opettajuudesta

2007 Oppaan tekijät ja Tampereen kaupunki.